Pitäisikö lasten elättää omia vanhempiaan?

Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori Urpo Kangas on ehdottanut (Yle uutiset 26.2.2014), että täysi-ikäiset lapset pitäisi voida velvoittaa elättämään ikääntyneitä vanhempiaan mahdollisuuksiensa mukaan, mikäli vanhempien oma eläke ei riittäisi esimerkiksi laitospaikan hankkimiseen. Huomioon olisi toki otettava vielä lapsen varallisuustilanne. Vastaavanlainen köyhäinhoitolaki on ollut Suomen laissa vuoteen 1970 asti. Nykyään tehtävä on jätetty valtiolle hyvinvointivaltiomallin mukaisesti.

“Kukin on tarvittaessa velvollinen kykynsä mukaan pitämään huolta vanhemmistaan”

— Köyhäinhoitolaki (kumottu)

Poliitikkojen taholta ehdotus ei ole herättänyt vastakaikua, mutta ehdotus on vähintäänkin toivottu avaus perhe- ja perintöoikeudelliseen yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun, sillä enenevissä määrin valtion ja eläkeläisten taloustilanne saattaa johtaa ongelmiin esimerkiksi vanhustenhoidon järjestämisessä. Tältä osin kysymys on periaatteellisesta vastakkainasettelusta: kuuluuko vanhustenhoidon järjestäminen hyvinvointivaltiomallin mukaisesti valtiolle vai ennen 1970-lukua vallinneen mallin mukaisesti myös vanhuksen lähipiirille?

Vaihtoehtoisesti Kangas on ehdottanut lakiosajärjestelmän muuttamista siten, että vanhemmilla olisi oikeus palkita se rintaperillinen, joka on auttanut heitä ja pitänyt huolta heistä. Ajatus sinänsä tähtää oikeudenmukaiseen lopputulokseen, mutta perhesuhteet ovat monimutkaisia. Voidaankin olettaa, että ehdotettu järjestelmä mahdollistaisi tietyn perillisen perusteettoman syrjimisen perinnön jakamisessa. Tässä vaihtoehtoisessa mallissa on kuin myös kyse periaatteellisesta valinnasta: tuleeko omaisuudensuojaa korostaa niin pitkälle, että perittävä voi haluamallaan tavalla määrätä koko omaisuudestaan, vai tuleeko esimerkiksi lapsilla olla ehdoton oikeus tiettyyn osaan menehtyneen vanhempansa jättämästä omaisuudesta?

Lainsäätäjä ei normaalisti muuta perintöoikeuden perinteisiä ja periaatteellisia rakenteita heppoisin perustein eli edellä mainitun kaltaisia ratkaisuja ei liene odotettavissa lähiaikoina. On kuitenkin pidettävä mielessä, että esimerkiksi Ruotsissa perintöverotuksesta luovuttiin kokonaan, mikä osoittaa ainakin jossain määrin pohjoismaista kykyä kehittää perintöoikeuden järjestelmää dramaattisemminkin askelin.

– Jonne Rantanen, OTM –