Väkivalta, kunnianloukkaus ja uhkaus urheilussa

Urheiluoikeus on oikeudenalana nuori eikä vielä kovinkaan selkeärajainen. Useimmiten urheilun ja oikeuden välistä suhdetta arvioidaankin perinteisten oikeudenalojen, kuten sopimusoikeuden tai rikosoikeuden välityksellä. Tässä artikkelissa urheilua tarkastellaan rikosoikeudellisesta näkökulmasta. Tarkemmin artikkelissa keskitytään lyhyesti siihen, millä tavalla oikeusjärjestelmä suhtautuu urheilussa tapahtuvaan väkivaltaan, kunnianloukkauksiin ja uhkauksiin.

Laiton uhkaus ja urheilu

23.9.2015 Turussa pelatussa nelosdivarin ottelussa erotuomaria uhattiin fyysisellä väkivallalla. Muutama päivä ennen Turun tapahtumia Porissa erotuomariin kohdistettiin tappouhkaus. Googlettamalla selviää, että vastaavanlaiset tapaukset ovat kaikkea muuta kuin harvinaisia. Näissä tilanteissa reagointi jää kuitenkin useimmiten urheilun sisäisen kurinpitojärjestelmän ratkaistavaksi.

Tähän liittyen korkein oikeus on tapauksessa KKO 2005:137 todennut, että rikoksesta urheilun sisäisessä kurinpitojärjestelmässä määrätty kilpailukielto voidaan ottaa huomioon tuomioistuimen seuraamusharkinnassa. Urheilun sisäiset kurinpitojärjestelmät ovat kuitenkin sopimuspohjaisia ja koskevat vain niihin sitoutuneita urheilijoita. Kurinpitosäännöt ovat lisäksi erityissääntöjä, joilla pyritään esimerkiksi urheilun eettisten tavoitteiden ylläpitämiseen. Rikoslaki sen sijaan koskee kaikkia ja sitä on myös sovellettava yhdenvertaisesti. Tästä syystä esimerkiksi ruumiillisen koskemattomuuden ja kunnian suojelemisella ei ole urheilun kurinpidossa samaa merkitystä kuin rikoslain säännöksiä sovellettaessa. Urheilun sisäiset kurinpitoseuraamukset eivät voi syrjäyttää rikoslain mukaan määrättäviä seuraamuksia. Siten urheilussa tehdyt teot, jotka täyttävät jonkin rikoksen tunnusmerkistön, tulee korkeimman oikeuden mukaan arvioida ensisijaisesti rikosoikeudellisin perustein.

Vaikka korkein oikeus ei todennut, että urheilussa tehdyt rikokset tulisi aina saattaa oikeusjärjestelmän ratkaistavaksi, kannanotossa on kuitenkin nähtävissä urheilun oikeudellistumisen piirteitä. Merkittävimmät ratkaisut urheilun oikeudellistumisen suhteen, erityisesti, kun kyse on rikosoikeudesta ja urheilusta, tehdään kuitenkin käytännön tasolla urheiluorganisaatioiden sisällä.

Kunnianloukkaus ja urheilu – KKO 2005:137

Myöskään kunnianloukkaukset urheilussa eivät ole harvinaisia. Tapauksessa KKO 2005:137 oli kysymys siitä, että ravikilpailuihin osallistunut miesohjastaja oli kilpailutilanteessa nimitellyt naisohjastajaa halventavalla ilmaisulla ”saatanan huora”. Nimittely oli tapahtunut ravikilpailussa heti sen jälkeen, kun ohjastajat olivat lähdössä tapahtuneen kolaroinnin jälkeen ohjastaneet hevosensa radan ulkoreunaa kohti. Tapahtumat olivat alkaneet siitä, kun naisohjastajan hevonen oli laukannut. Kolaroinnin vuoksi myös miesohjastajan hevonen oli ajautunut laukalle. Nimittelyn olivat kuulleet naisohjastajan lisäksi ainakin ratavalvoja sekä hänen vierellään seissyt henkilö. Kilpailun jälkeen naisohjastajaa oli rangaistu hänen ajovirheestään ravikilpailuissa noudatettavien sääntöjen mukaisesti. Miesohjastaja puolestaan sai kilpailusääntöjen mukaisen rangaistuksen sopimattomasta kielenkäytöstä.

Miesohjastaja kertoi, että hänen tarkoituksensa oli ollut arvostella naisohjastajaa tämän ajosuorituksensa vuoksi. Miesohjastaja totesi lisäksi, että ravikilpailuissa on yleistä, että naisohjastajia nimitellään. Korkeimman oikeuden mukaan urheilukilpailuihin saattaa liittyä normaalia karkeampaa kielenkäyttöä muiden kilpailijoiden tai yleisön taholta. Urheilukilpailuihin osallistujat ovat tästä myös yleensä tietoisia ja osaavat siihen jossain määrin varautua. Ravikilpailuihin osallistuvia naisohjastajia on lisäksi nimenomaisesti varoitettu tästä. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, että ilmaisu ”saatanan huora” halvensi naisohjastajaa henkilönä ja naisena eikä ilmaisulla ollut ollut yhteyttä ajosuoritukseen. Tästä syystä myöskään raviohjastajien välinen tavanomaisesti karkea kielenkäyttö ei tehnyt hyväksyttäväksi ilmaisua, joka sisältönsä puolesta täyttää kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön.

Väkivalta ja urheilu – KKO 1997:129

Tapauksessa oli kysymys siitä, että pelaaja oli jääkiekkopelissä lyönyt toista pelaajaa poikittaisella mailalla niskaan niin, että tämä oli saanut aivotärähdyksen ja muita vammoja. Korkein oikeus totesi, että teko ylitti pelitilanteessa tavanomaisen rajuuden ja voimankäytön rajat, mistä syystä pelaaja tuomittiin pahoinpitelystä. Alemmassa oikeusasteessa hovioikeus lausui lisäksi, että jääkiekon luonteeseen kuuluu sääntöjen asettamissa rajoissa tapahtuva pelaajien puolin ja toisin hyväksymä voimakeinojen käyttö. Toisaalta pelaajat eivät kuitenkaan peliin osallistumalla anna suostumustaan sääntöjen vastaisten voimakeinojen käytölle. Kanssapelaajan tahallinen vahingoittaminen jää siis sekä pelin sääntöjen että pelaajan suostumuksen ulkopuolelle.

Tarkkasilmäinen lukija saattaa jälleen havaita, ettei väkivaltaa jääkiekossa tosiasiassa arvioida edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti. Käytännön tasolla kyse onkin siitä, että urheilun sisäiselle kurinpitomenettelylle on annettu ensisijainen asema konfliktien ratkaisemisessa, vaikka kyse olisikin rikoslain perusteella rangaistavasta väkivallasta.