Perinnöttömäksi tekeminen ja lakiosa

Kuten tunnettua, Suomessa ei lähtökohtaisesti ole mahdollista tehdä rintaperillistään, eli omaa lastaan taikka tämän jälkeläistä, kokonaan perinnöttömäksi. Rintaperillisen oikeutta perintöön suojaa lakiosa. Lakiosa on suuruudeltaan puolet tälle lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaan tulevasta perintöosuudesta. Jos perinnönjättäjällä on yksi lapsi, lakiosa on siis puolet omaisuudesta, jos kaksi lasta, lakiosa on kummankin osalta 1/4 ja niin edelleen.

Yllämainittu on siis perintökaaren asettama pääsääntö. Sen estämättä, mitä perillisen oikeudesta lakiosaan on säädetty, perittävä voi kuitenkin tehdä perillisen perinnöttömäksi, jos tämä on tahallisella rikoksella syvästi loukannut perittävää, hänen perimispolvessa olevaa sukulaistaan, ottolastaan tai tämän jälkeläistä. Sama on laki, jos perillinen jatkuvasti viettää kunniatonta tai epäsiveellistä elämää.

Perinnöttömäksi tekemisestä on määrättävä testamentissa ja samalla mainittava määräyksen peruste. Peruste on sen toteennäytettävä, joka vetoaa tähän määräykseen. Lisäksi se, joka aiheuttaa perittävän kuoleman tahallisella rikoksella, menettää automaattisesti oikeutensa perintöön. Tuomioistuin voi myös julistaa henkilön menettämään oikeutensa perintöön tai testamenttiin, jos hän on tahallaan hävittänyt tai salannut perittävän tekemän testamentin.

Todellisuus ei kuitenkaan ole aivan näin ankara. Lakiosaa on mahdollista tietyin edellytyksin yrittää kiertää erilaisin järjestelyin. Esittelen tässä niistä muutamia.

Vaikka joku olisi testamentissa jätetty perinnöttä ilman edellä selvitettyjä perusteita, lakiosa ei ole mikään automaattinen tai itsestään tuleva oikeus siihen oikeutetulle. Lakiosaan oikeutetun perillisen on vedottava testamentin tehottomuuteen ilmoittamalla lakiosaa koskeva vaatimuksensa testamentin saajalle haastemiehen välityksellä tai muutoin todistettavasti kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun testamentti on annettu hänelle tiedoksi. Perillinen ei voi myöskään vedota testamentin tehottomuuteen, jos hän on perittävän kuoltua luopunut lakiosastaan. Nimenomainen perinnöstä luopuminen perittävän eläessä on myös lähtökohtaisesti pätevä. Perillisellä on kuitenkin silloin oikeus lakiosaansa, jollei hän ole saanut siitä kohtuullista vastiketta taikka jollei hänen puolisolleen testamentin taikka jälkeläisilleen lain tai testamentin nojalla tule lakiosaa vastaavaa omaisuutta. Tällöinkin lakiosa edellyttää nimenomaista vaatimista. Lakiosan kiertäminen on siis mahdollista yksinkertaisesti kirjoittamalla testamentissa omaisuuden menevän haluamilleen perillisille, mikäli syrjäytetty lakiosaperillinen ei älyä tai halua lakiosaansa vaatia.

Yksi lakiosaa loukkaava tilanne on se, että perittävä on jo eläessään lahjoittanut omaisuuttaan siten, ettei lakiosaa enää tämän kuoltua ole jäljellä. Tavallisin tilanne lienee omaisuuden lahjoittaminen esimerkiksi suosien yhtä perillistä muiden ohi. Tällöin on kyse ns. suosiolahjasta. Sivuutetut rintaperilliset voivat vaatia lakiosansa täydennystä kanteella, joka on nostettava viimeistään vuoden kuluessa siitä, kun perillinen on saanut tiedon perittävän kuolemasta ja siitä perittävän tekemään lahjoitukseen tai muuhun oikeustoimeen sisältyvästä määräyksestä, joka loukkaa hänen oikeuttaan lakiosaan, kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta.

Toinen tavallinen vaihtoehto on se, että perittävä laittaa eläessään kaiken omaisuutensa säästöhenkivakuutukseen, jonka edunsaajaksi on määrätty vain yksi perillinen. Tällöin on perittävän suorittamat vakuutusmaksut, jos ne eivät ole olleet kohtuullisessa suhteessa hänen oloihinsa ja varoihinsa, perintöosaa määrättäessä luettava pesän varojen lisäykseksi, kuitenkin enintään vakuutusmäärään saakka. Sivuutetut rintaperilliset voivat näissäkin tapauksissa käyttää suojanaan edellä selitettyä lakiosan täydennyskannetta.

Suosiolahjan tai henkivakuutuskorvauksen saaja on kuitenkin velvollinen täydentämään rintaperillisen lakiosaa enintään sillä määrällä, mikä perintöosaa määrättäessä on luettava pesän varojen lisäykseksi. Näin ollen varsinkin säästöhenkivakuutuksella on tosiasiallisesti usein mahdollista määrätä perinnöstään vapaammin kuin vaikkapa pelkkää testamenttia tai lahjoituksia käyttämällä.

Seuraavassa artikkelissa käsittelen tarkemmin henkivakuutuskorvauksia perintösuunnittelussa.

– Tapio Hokkanen, OTM –

Pitäisikö lasten elättää omia vanhempiaan?

Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori Urpo Kangas on ehdottanut (Yle uutiset 26.2.2014), että täysi-ikäiset lapset pitäisi voida velvoittaa elättämään ikääntyneitä vanhempiaan mahdollisuuksiensa mukaan, mikäli vanhempien oma eläke ei riittäisi esimerkiksi laitospaikan hankkimiseen. Huomioon olisi toki otettava vielä lapsen varallisuustilanne. Vastaavanlainen köyhäinhoitolaki on ollut Suomen laissa vuoteen 1970 asti. Nykyään tehtävä on jätetty valtiolle hyvinvointivaltiomallin mukaisesti.

“Kukin on tarvittaessa velvollinen kykynsä mukaan pitämään huolta vanhemmistaan”

— Köyhäinhoitolaki (kumottu)

Poliitikkojen taholta ehdotus ei ole herättänyt vastakaikua, mutta ehdotus on vähintäänkin toivottu avaus perhe- ja perintöoikeudelliseen yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun, sillä enenevissä määrin valtion ja eläkeläisten taloustilanne saattaa johtaa ongelmiin esimerkiksi vanhustenhoidon järjestämisessä. Tältä osin kysymys on periaatteellisesta vastakkainasettelusta: kuuluuko vanhustenhoidon järjestäminen hyvinvointivaltiomallin mukaisesti valtiolle vai ennen 1970-lukua vallinneen mallin mukaisesti myös vanhuksen lähipiirille?

Vaihtoehtoisesti Kangas on ehdottanut lakiosajärjestelmän muuttamista siten, että vanhemmilla olisi oikeus palkita se rintaperillinen, joka on auttanut heitä ja pitänyt huolta heistä. Ajatus sinänsä tähtää oikeudenmukaiseen lopputulokseen, mutta perhesuhteet ovat monimutkaisia. Voidaankin olettaa, että ehdotettu järjestelmä mahdollistaisi tietyn perillisen perusteettoman syrjimisen perinnön jakamisessa. Tässä vaihtoehtoisessa mallissa on kuin myös kyse periaatteellisesta valinnasta: tuleeko omaisuudensuojaa korostaa niin pitkälle, että perittävä voi haluamallaan tavalla määrätä koko omaisuudestaan, vai tuleeko esimerkiksi lapsilla olla ehdoton oikeus tiettyyn osaan menehtyneen vanhempansa jättämästä omaisuudesta?

Lainsäätäjä ei normaalisti muuta perintöoikeuden perinteisiä ja periaatteellisia rakenteita heppoisin perustein eli edellä mainitun kaltaisia ratkaisuja ei liene odotettavissa lähiaikoina. On kuitenkin pidettävä mielessä, että esimerkiksi Ruotsissa perintöverotuksesta luovuttiin kokonaan, mikä osoittaa ainakin jossain määrin pohjoismaista kykyä kehittää perintöoikeuden järjestelmää dramaattisemminkin askelin.

– Jonne Rantanen, OTM –

Lakimääräinen perimysjärjestys

Kuolleen henkilön omaisuus jaetaan lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaan silloin, kun omaisuudesta ei ole määrätty testamentilla. Perimysjärjestys on hyvä tietää siksikin, että sen avulla perukirjan osakastahojen selvittäminen on mahdollista. Perukirjaan tulee merkitä kuolinpesän osakkaaksi sekä yleistestamentin saaja, leski että mahdolliset perilliset.

Jos henkilöllä oli kuollessaan lapsia, perintö jaetaan tasan heidän välillänsä. Kukin lapsista saa siis lähtökohtaisesti yhtä suuren osan, ellei testamentilla ole muuta määrätty. Jos perittävän lapsi on kuollut ennen perittävää, hänen lapsensa tai lapsenlapsensa perivät koko kuolleelle lapselle muuten tulleen omaisuuden. Heitä kutsutaan sijaantuloperillisiksi.

Jos henkilö oli naimisissa, mutta hänellä ei ollut lapsia, perinnön saa aviopuoliso. Aviopuolison perimisoikeus on kuitenkin hieman rajatumpaa kuin muiden sukulaisten: puolisonsa jälkeen eloon jääneen aviopuolison kuoltua perittävän seuraavaksi mainittavilla sukulaisilla, eli toissijaisilla perillisillä, on oikeus perintöön ensin kuolleen puolison jälkeen. Puolisonsa ilman testamenttimääräystä perineellä ei siis ole oikeutta määrätä ensin kuolleen puolison omaisuudesta oman kuolemansa varalta. Jos puolisot perivät toisensa testamentin nojalla, omaisuus on mahdollista siirtää täydellä omistusoikeudella.

Jos perittävällä ei ollut lapsia eikä eloonjäänyttä puolisoa, seuraavana perimisvuorossa ovat perittävän vanhemmat, tai jos he ovat kuolleet, näiden sijaantuloperilliset eli perittävän sisaret tai näiden lapset. On tärkeää huomata, että kumpikin vanhempi perii itsenäisesti. Tilanteessa, jossa perittävän toinen vanhempi on kuollut ilman sijaantuloperillisiä, toinen vanhempi tai hänen lapsensa perivät kaiken.

Jos henkilön vanhemmat olivat kuolleet ilman sijaantuloperillisiä, seuraavaksi perivät perittävän isovanhemmat tai heidän sijaantuloperillisensä. Isovanhempien kohdalla sijaantuloperillisyys kuitenkin katkeaa vain heidän lapsiinsa eli perittävän vanhempien sisaruksiin. Näiden lapset eli perittävän serkut eivät lainmukaisen perimysjärjestyksen mukaan peri. Jos henkilöllä ei kuollessaan ole ollenkaan lakimääräisiä perillisiä eikä hän ole tehnyt testamenttia, perinnön saa valtio.

Testamentilla perittävän on mahdollista poiketa lainmukaisesta perimysjärjestyksestä haluamallaan tavalla. Ainoan rajoituksen asettaa säännös lakiosasta, eli perittävän rintaperillisten oikeudesta omaisuuteen. Perittävän rintaperillisellä, eli lapsella tai lapsenlapsella, on aina oikeus puoleen siitä, mitä hänelle olisi lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaisesti kuulunut.

Lakiosan maksamiselta voidaan välttyä vain muutaman laissa säädetyn poikkeuksen nojalla. Jos rintaperillinen on aiheuttanut perittävän kuoleman tahallisella rikoksella, hän menettää automaattisesti oikeutensa perintöön. Oikeus voi tuomita perillisen menettämään oikeutensa perintöön, jos hän on tahallaan hävittänyt tai salannut perittävän testamentin. Lisäksi perittävä voi tehdä rintaperillisensä perinnöttämäksi, jos tämä on tahallisella rikoksella syvästi loukannut perittävää tai tämän sukulaista taikka jos hän jatkuvasti viettää kunniatonta tai epäsiveellistä elämää. Perinnöttömäksi tekemisestä tulee määrätä testamentissa ja samalla on mainittava määräyksen peruste. Sen, joka vetoaa määräykseen, tulee näyttää peruste toteen.

– Tapio Hokkanen, ON –

Testamentin tekijän muistilista

1. Testamentti on ainoa keino antaa perillisiä sitovia määräyksiä siitä, miten omaisuus jaetaan kuoleman jälkeen.

2. Testamenttia on aina mahdollista muuttaa myöhemmin esimerkiksi laatimalla uusi testamentti. Testamentti ei siis ole siinä määrin lopullinen asiakirja kuin usein ajatellaan.

3. Testamentin voi tehdä joko koskien vainajan koko omaisuutta (yleistestamentti) tai vain tiettyä omaisuutta (erityistestamentti eli legaatti). Jos testamentissa määrätään vain osasta omaisuutta, loppu jaetaan laillisen perimysjärjestyksen mukaisesti. Myös näiden testamenttien yhdistelmä on mahdollinen ja paljon käytetty vaihtoehto.

4. Testamentti on mahdollista tehdä koskemaan omistusoikeutta tai vaikkapa pelkästään hallintaoikeutta, jolloin henkilö saa käyttää omaisuutta, mutta ei saa luovuttaa sitä eteenpäin.

5. Niin sanotulla keskinäisellä testamentilla kaksi ihmistä, eli esimerkiksi avio- ja avoparit tai vaikkapa sisarukset voivat toisen osapuolen kuoltua testamentata omaisuuden elossa olevalle osapuolelle ja lisäksi määrätä, kenelle omaisuus on menevä molempien kuoltua. Tavallista on tehdä vaikkapa avioparin kesken keskinäinen testamentti siten, että ensin kuolleen puolison kuoltua perii leski, ja molempien kuoltua perintö menee tasaosuuksin kaikille lapsille.

6. Testamenttia tulkittaessa ratkaisevaa on testamentin tekijän tahto. Koska testamentin tulkintahetkellä (eli testamentin tekijän kuoltua) tahtoa ei voida selvittää kysymällä, on tärkeää laatia testamentti selkeäksi ja sen sanamuodot juridisesti yksiselitteisiksi. Lisäksi testamentin on noudatettava tiettyjä laissa säädeltyjä määrämuotoja, jotta se olisi pätevä. Näistä syistä testamentti kannattaa aina teettää asiantuntijalla.

7. Erityisen hyödyllistä testamentin tekeminen on silloin, kun eletään uusperheessä tai avoliitossa taikka kun henkilöllä ei ole omia lapsia tai lapsenlapsia eli rintaperillisiä. Näissä tilanteissa perintö ei usein mene lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaisesti niille, kenelle perinnön jättäjä olisi sen tahtonut menevän.

8. Jos testamentin tekijällä on rintaperillisiä eli lapsia tai lapsenlapsia, näillä on oikeus niin sanottuun lakiosaan eli puoleen vainajan varallisuudesta. Tätä lakiosaa ei voida testamentilla sivuuttaa. Painavin perustein on mahdollista tehdä rintaperillinen perinnöttömäksi.

9. Jotta testamentti on pätevä, sillä tulee olla kaksi esteetöntä todistajaa, jotka ovat yhtä aikaa läsnä todistamassa testamentin allekirjoittamista ja sitä, että testamentin tekijä on henkisesti kykenevä tekemään testamentin ja ymmärtämään sen sisällön ja merkityksen.

– Tapio Hokkanen, ON –