Trial be media

Lähtökohtaisesti uutisointi ei saisi vaikuttaa oikeudenkäyntiin taikka sen sisältöön. Toki on selvää, ettei kenenkään mieli ole immuuni ja erityisen näkyvästi ja voimakkaasti esitetty mielipide yleensä kuullaan. Onnettomuuspaikalla autetaan eniten huutavaa, vaikka hiljaisimmalla olisi suurin avuntarve ja niin poispäin.

Saunalahden koulusta irtisanottiin 30.8.2018 Hanna Sarakorpi. Irtisanomisen toteutti kaupungin perusopetuslinjan päällikkö ja myöhemmin irtisanomisen perui Espoon kaupungin hallitus noin kuukautta myöhemmin.

Rehtorin oli väitetty rikkoneen kaupungin sääntöjä toistuvasti ja hän oli saanut varoituksen, jota myös kaupungin hallitus piti perusteltuna varoituksena. Rehtoria oli varoitettu ja niemenomaisesti ohjeistettu toimintatavoista. Rehtori oli oppilaaksioton tavoista eri mieltä ja piti irtisanomisjupakkaa ajojahtina, joka juonsi alkunsa vuoteen 2016, jolloin rehtori oli saanut ensimmäisen huomautuksen toimistaan.

Rehtori Sarakorven esitettiin vaarantaneen oppilaiden yhdenvertaisen ja tasapuolisen kohtelun ja nyt työsuhteenpäättämisen yhteydessä jatkaneen tätä toimintaa varoituksesta huolimatta. Rehtori oli luonnollisesti eri mieltä ja HS:n uutisoinnin mukaan todennut, ettei työsuhdetta päätettäessä esiin nostetuissa uusissa päätöksissä ole kyse oppilaaksiottopäätöksistä. Lisäksi asiassa selvitettiin vanhempien palautetta väitetystä epäasiallisesta käytännöstä.

Rehtori Sarakorpi toimitti kaupungille 13.-14.9 oikaisuvaatimuksen irtisanomisestaan. Hänen kantansa oli, etteivät yksittäiset työnantajan esiin nostamat epäkohdat olleet erityisen moitittavia sekä yhdenvertaisuuden osalta siihen, etteivät muut rehtorit Espoossa olleet saaneet vastaavissa tilanteissa varoituksia.

Asia sai paljon mediahuomiota ja aina kun näin käy, niin toki mediassa haastatellaan alan asiantuntijoita. Kun kyse on henkirikoksesta, jossa on viitteitä epäillyn tekijän mielenterveyden ongelmiin, nähdään mediassa usein Hannu Lauerman nimi – työoikeusasioissa taas Seppo Koskisen. Molemmat herrat ovat tehneet sarallaan poikkeuksellisen menestyneen uran ja maineensa ansainneet.

Työoikeuden professori Seppo Koskinen Turun yliopistosta, Suomen oikeustieteen kiistattomasta kehdosta, kommentoi tapausta Helsingin Sanomilta saamiensa tietojen pohjalta 15.9.2016 julkaistussa HS:n artikkelissa. Artikkelin mukaan hän on sanonut:

”Jos näistä aiheista ei ole annettu muille varoitusta, niin ei niistä sitten voi antaa yhdelle” Koskisen mukaan työntekijällä pitäisi olla varoitusten jälkeen mahdollisuus muuttaa huomautuksen kohteeksi joutuneita seikkoja. Jos varoituksen kohteena ollut aisa on muutettu, varoitus muuttuu aiheettomaksi. Jutun otsikosta löytyy painavin kanta: “Jos kerrottu on totta, irtisanomiskynnys ei ylity”.

Reilut kaksi viikkoa tämän jälkeen Espoon kaupungin hallitus käsitteli asiaa päättäen, että rehtorin työsuhteen päättäminen perutaan. Myöhemmin 1.10. Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Markkula sanoi HS:lle, ettei asiassa sinänsä pelätty oikeusprosessia ja että ennen päätöstä asiassa käytiin tarkasti läpi, mitä lainsäädäntö sanoo irtisanomisen perusteista. Markkula lisäsi, että irtisanomista ajaneet virkamiehet esittelivät päätösesitystä niin, että perusteet olisivat täyttyneet.

Jää spekulaatioksi, mikä vaikutus asian mediakäsittelyllä oli sekä sillä, mikä vaikutus oli työoikeuden huippuosaajan kannanotolla asiassa. Oma näppituntumani asiassa on, että vaikutus on ollut merkittävä ellei ratkaiseva, vaikkei sitä asiassa ääneen lausutakaan. Donald Trump olisi todennäköisesti samaa mieltä kanssani. Oma punttini olisi ainakin tutissut irtisanomisnappulaa painaessani artikkelin jälkeen.

Erinomaista on toki se, että jälleen yksi oikeudenkäynti kyettiin välttämään, pääsevät juristitkin sitten kesälomille taas.

Mitä rikoksesta voidaan päätellä uutisoinnin perusteella?

Rikosuutisointi kuumentaa tunteita netin keskustelupalstoilla ja kahvipöytäkeskusteluissa erityisesti, kun kyse on esimerkiksi törkeistä seksuaalirikoksista. Varmasti useat ovat kuulleet, ettei lyhyen uutisartikkelin perusteella pidä tehdä hätäisiä johtopäätöksiä todellisesta tapahtumankulusta tai esimerkiksi annetun rangaistuksen oikeudenmukaisuudesta. Usein tämä pitääkin paikkansa. Pääasialliset syyt tähän voidaan jakaa kolmeen osaan:

  1. Todellisen tapahtumankulun selvittämisen vaikeus. Ensisijaisesti ongelmana on, ettei rikosasiassa useinkaan voida selvittää täydellä varmuudella sitä, mitä asiassa on todellisuudessa tapahtunut.
  2. Puutteet tuomioiden perustelemisessa. Toissijaisesti ongelmana on, että tuomioistuimet perustelevat ratkaisujaan toisinaan puutteellisesti, sillä tuomarienkin toiminta on inhimillistä toimintaa.
  3. Puutteet lehdistön uutisoinnissa. Viimesijaisesti kyse on siitä, että rikosuutisia laativat vain harvoin kyseiseen oikeudenalaan perehtyneet toimittajat. Tämän lisäksi uutisoinnilla pyritään harmillisen usein vain lukijoiden houkuttelemiseen ja klikkausmäärien kasvattamiseen.

1. Kuinka vahvaa näyttöä tuomitseminen edellyttää?

Oli kansan mielipide mikä tahansa, oikeustieteessä on jokseenkin vakiintuneena ajatus, että on parempi jättää kymmenen syyllistä rankaisematta, kuin tuomita yksikin syytön henkilö. Tästä syystä rikosasioissa edellytetään vanhan kannan mukaan täyttä varmuutta syyllisyydestä. Nykytermein edellytetään, ettei syyllisyydestä jää varteenotettavaa tai järkevää epäilystä. Rikosasioissa tuomitsemisen kynnys on siis korkealla, vaikkakaan lievemmissä rikoksissa ei edellytetä yhtä vahvaa näyttöä kuin törkeissä rikoksissa.

Tunnustusta pidetään todisteiden kuningattarena, jolloin muissa kuin törkeissä rikoksissa ei useinkaan tarvita kovin laajaa muuta näyttöä. Sen sijaan törkeissä rikoksissa, kuten murhissa, esimerkiksi esitutkinnassa selvitetään tapahtumainkulku perusteellisesti tunnustamisesta huolimatta. Jos syytetty ei tunnusta rikosta, niin tilanne on hankalampi. Tällöin joudutaan turvautumaan muihin todistuskeinoihin. Aiemmin on ajateltu, että todistajat ovat erittäin luotettava todistelukeino, mutta uusimman tutkimustiedon perusteella tilanne näyttäisi olevan lähes päinvastainen. Tästä huolimatta tuomioistuimet antavat huomattavaa painoarvoa todistajien kertomuksille.

Surullinen tosiasia on, että rikosasioiden tuomiot harvoin vastaavat täydellisesti sitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut. Asiaan ei ole löydettävissä ratkaisua. Tällöin kysymys siirtyy siihen, kuinka suuren ”virhemarginaalin” yhteiskunta on valmis hyväksymään.

2. Ongelmat tuomioiden perustelujen laadussa

Tuomion perusteluissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Perusteluissa on myös selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä. Tästä voidaan poiketa vain laissa määritellyn rajoituksen perusteella. Kun ratkaisut perustellaan asianmukaisesti, edistää tämä myös sitä, että rikosasioista voidaan uutisoida luotettavasti, jolloin myös rikoksista ja rangaistuskäytännöstä saatavilla oleva tieto on luotettavampaa. Usein kuitenkin käy niin, että tuomioiden perustelut ovat heikot, jolloin yleisöllä ei ole mahdollisuutta saada luotettavaa tietoa kyseessä olevasta oikeudenkäynnistä.

Oikeudenkäynnin lähtökohtana on julkisuus, mutta yleinen julkisuutta rajoittava tekijä on asianosaisen yksityisyyden suoja. Tuomio on pidettävä salassa esimerkiksi siltä osin kuin se sisältää tietoja arkaluonteisista henkilön yksityiselämään liittyvistä seikoista tai rikoksen uhrin oikeuksia loukkaavia tietoja. Tuomioistuimien on kuitenkin annettava julkinen seloste salaisestakin rikosasiasta, jos asia on yhteiskunnallisesti merkittävä tai se on synnyttänyt huomattavaa kiinnostusta julkisuudessa. Lain mukaan julkisen selosteen on sisällettävä pääpiirteittäinen selostus asiasta ja ratkaisun perusteluista. Julkisista selosteesta on erotettava tiedote, jonka tuomioistuin voi laatia julkisestakin ratkaisusta, kun kysymys on esimerkiksi merkittävää julkisuutta herättäneestä oikeudenkäynnistä.

Erään tutkimuksen mukaan tuomioistuinten julkisissa selosteissa selostetaan usein vapaamuotoisesti pelkästään asian ja ratkaisun pääkohdat ja usein myös varsin suppeasti. Jälleen hyvänä esimerkkinä toimii Anneli Aueriin ja Jens Kukkaan kohdistetut seksuaalirikossyytteet. Aikanaan Varsinais-Suomen käräjäoikeuden salaisesta tuomiosta annettiin julkinen seloste, jossa todettiin muun muassa seuraavaa:

Ratkaisun perusteluissa on ollut keskeisellä sijalla asiantuntijoiden lausumiin ja lääkärintarkastuksessa tehtyihin havaintoihin pohjautuva asianomistajan kertomusten luotettavuuden arviointi.

Selosteessa ei kuitenkaan mainita, millä perusteella asiantuntijat ovat pitäneet lasten kertomuksia luotettavina tai millä perusteella lääkärintarkastuksissa tehdyt havainnot tukevat syyllisyyttä. Asiassa ei siis ole käynyt ilmi edes pääpiirteissään, millä perusteella syytteiden paikkaansapitävyys on näytetty toteen. Asianomistajien yksityiselämää olisi toki ollut mahdollista suojata, vaikka seloste olisi tältä osin perusteltu avoimemmin. Tämän selosteen osalta lukijat joutuvat luottamaan vain siihen, että tuomioistuin on perustellusta syystä pitänyt asiantuntijoiden lausuntoja ja lääkärintodistuksissa tehtyjä havaintoja luotettavina todisteina.

3. Ongelmat lehdistön kannalta

Oikeudenkäyntien julkisuus toteutuu lähinnä lehdistön kautta. Siten tiedotusvälineille on turvattava edellytykset sille, että ne voivat asianmukaisesti välittää luotettavaa tietoa tuomituista rikoksista. Kyse on siis siitä, että tuomioistuimet perustelevat tuomionsa asianmukaisesti ja tiedottavat tehokkaasti esimerkiksi salaisista oikeudenkäynneistä. Vaikka näin olisi, niin rikosuutisointia toteuttavat kuitenkin vain harvoin kyseiseen oikeudenalaan perehtyneet toimittajat eikä ole ollenkaan tavatonta, että peruskäsitteetkin ovat toimittajilla hukassa. Vähintään yhtä iso ongelma on, että netissä tapahtuvassa uutisoinnissa pyritään usein vain lukijoiden houkuttelemiseen tai klikkausten haalimiseen, ei mahdollisimman perusteelliseen ja puolueettomaan uutisointiin.

Lopuksi

Oikeudenkäynnin julkisuus ja asianmukaisesti perustellut tuomiot eivät ole ainoastaan yleisön oikeuksia, vaan myös asianosaisten oikeuksia. Perusteettomasti salattujen oikeudenkäyntien vaikutuksista voidaan hakea esimerkkejä vaikkapa itärajan takaa. Julkiset oikeudenkäynnit ja hyvin perustellut tuomiot ehkäisevätkin tuomioistuinten mielivaltaa ja ylläpitävät kansalaisten luottamusta oikeuslaitosta kohtaan. Jos puolestaan lehdistön uutisoinnissa on pahoja puutteita, niin kansalaiset eivät joko luota tuomioistuinten toimintaan tai luottavat siihen väärin perustein.

Todellisen tapahtumankulun selvittämisen vaikeus ja puutteet tuomioiden perustelujen sekä rikosuutisoinnin laadussa johtavat siihen, etteivät lukijat voi useinkaan täysimääräisesti luottaa saatavilla oleviin tietoihin. Kansalaiskeskustelulla on siitä huolimatta tärkeä merkityksensä. Mikäli demokratia toimii, tämä keskustelu antaa parhaassa tapauksessa päättäjille tietoa siitä, mihin suuntaan rikosoikeudellista järjestelmää tulee kehittää.

– Jonne Rantanen, OTM –