Kunnianloukkaus, väärä ilmianto ja yksityiselämää loukkaava tieto – Osa 2

21.5.2015 julkaistussa artikkelissa käsittelin kunnianloukkausrikosta tuoreimman korkeimman oikeuden oikeuskäytännön näkökulmasta. Kuten artikkelissa kerrottiin, myös väärällä ilmiannolla on yhteytensä kunnianloukkaukseen. Tässä artikkelissa käsitelläänkin väärää ilmiantoa korkeimman oikeuden (KKO) vuonna 2013 antaman ratkaisun ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) käytännön kannalta ja samalla selvitetään joiltain osin, minkälaisia yhteyksiä rikostyypillä on kunnianloukkaukseen.

Väärä ilmianto rikoslaissa

Väärästä ilmiannosta tuomitaan henkilö, joka antaa viranomaiselle tai tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että ilmiannettu esimerkiksi pidätetään, vangitaan, asetetaan syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen virheellisin perustein. Väärällä ilmiannolla tarkoitetaan siis viranomaiselle tehtyä ilmoitusta, jossa totuudenvastaisesti väitetään jonkun syyllistyneen rikokseen. Rikoksen tunnusmerkistö voi siis täyttyä, kun joku syyttää tuomioistuimen tai muun viranomaisen edessä toista rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt. Rangaistusasteikkona väärässä ilmiannossa on sakkoa tai vankeutta enintään kolme vuotta.

Korkeimman oikeuden käytäntö

Tapausta KKO 2013:15 käsiteltiin myös aiemmassa kunnianloukkausta koskevassa artikkelissa. Tapauksessa kihlakunnanvouti oli ollessaan ulosottomiehenä panemassa täytäntöön päätöstä, jonka mukaan 11-vuotiaan lapsen tuli asua äitinsä luona, ottanut vastaanhangoittelevasta lapsesta ja tämän repusta kiinni ja yrittänyt irrottaa tämän otetta porraskaiteesta. Lapsen isä oli poliisille tekemässään tutkintapyynnössä ja esitutkinnassa väittänyt, että ulosottomies olisi muun muassa riuhtonut, kiskonut ja repinyt lasta niin, että tälle oli aiheutunut polvivamma ja että repun kantohihna olisi repeytynyt. Syyttäjä päätti jättää syytteen ulosottomiestä vastaan nostamatta, koska rikoksesta ei ollut näyttöä.

Tämän jälkeen käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat isän häntä vastaan nostetun syytteen mukaisesti väärästä ilmiannosta ja kunnianloukkauksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Korkeimman oikeuden mukaan selvitys ei kuitenkaan viitannut siihen, että isä olisi toiminut muutoin kuin vilpittömässä mielessä lapsensa oikeuksien valvomiseksi. Lapsen huoltajalla onkin velvollisuus turvata lapsensa kehitys ja hyvinvointi. Isä oli siis ollut velvollinen valvomaan, etteivät muut loukkaa hänen lapsensa oikeuksia. Euroopan ihmisoikeustuomioistuinkin onkin painottanut ilmiantajan sananvapauden merkitystä silloin, kun kyse on lapsiin kohdistuneista oikeudenloukkauksista. Korkein oikeus piti siten selvänä, että virkamiehen suoja kunnianloukkauksia vastaan oli tapauksessa toissijaista.

Syyte hylättiin korkeimmassa oikeudessa, koska ei ollut perusteita katsoa, että isä olisi tahallisesti antanut antanut poliisille vääriä tietoja. Korkein oikeus perusteli lisäksi, että isällä oli ensinnäkin velvollisuus pysyä totuudessa. Vaikka isän katsottiin jossain määrin liioitelleen ulosottomiehen menettelyn moitittavuutta, pelkkä liioitteleminen ei sinänsä tarkoita sitä, että henkilö syyllistyisi väärään ilmiantoon, kunhan liioittelu ei ylitä sille sallittuja rajoja. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan rikosta koskevat väitteet voivat jossain määrin olla liioiteltuja tai yleistäviä, kunhan ne eivät ole täysin vailla tosiseikkojen tukea eivätkä merkitse aiheetonta henkilökohtaista hyökkäystä rikoksesta epäiltyä tahoa vastaan.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö

Rikoksena väärä ilmianto kohdistuu itse asiassa ensisijaisesti oikeudenkäyttöön eli tuomiovallan käyttämiseen ja vasta toissijaisesti yksityishenkilöön (tai virkamieheen) ja hänen oikeusturvaansa. Tällä tarkoitetaan sitä, että kriminalisoinnilla pyritään ehkäisemään perusteettomia oikeudenkäyntejä. Joka tapauksessa väärää ilmiantoa koskevissa tilanteissa vastakkain ovat myös ilmiantajan ja ilmiannetun edut. Jokaisella on oikeus saattaa epäilemänsä rikos viranomaisen selvitettäväksi. Toisaalta jokaisella on myös oikeus olla joutumatta perusteettomasti viranomaistoimenpiteiden kohteeksi.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tarkastelee väärää ilmiantoa ensisijaisesti sananvapauskysymyksenä – kuten tilanne on kunnianloukkauksenkin osalta. Oikeuskäytännössään EIT on katsonut, että erityisesti yksilön oikeus saattaa laittomaksi tai epäasianmukaiseksi kokemansa virkamiehen menettely viranomaisen arvioitavaksi on olennainen osa oikeusvaltiota. Sananvapauden rajoittamista on siis tulkittava ahtaammin silloin, kun kysymys on tällä tavoin esille tuodusta viranomaistoiminnan arvostelusta. Toisaalta, kun kysymys on oikeusviranomaisten kuten ulosottomiehen toiminnan arvostelusta, EIT on todennut, että on myös välttämätöntä suojella virkamiehiä perusteettomilta syytöksiltä. Kantaansa EIT on perustellut sillä, että luottamus virkatoimintaa kohtaan on pyrittävä säilyttämään.

Näkemyksessä on myös ongelmansa. Onhan selvää, että esimerkiksi poliitikot ja virkamiehet joutuvat sietämään vahvempaa arvostelua kansalaisilta, mikä esimerkiksi kunnianloukkausrikoksissa tarkoittaa sitä, että kynnys rangaista kansalaista viranomaisen arvostelusta on korkeammalla. Kuten aiemmassa artikkelissa todettiin, kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn esimerkiksi politiikassa ja julkisessa virassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Väärän ilmiannon osalta myös korkein oikeus on todennut, että viranomaisella, kuten ulosottomiehellä, on asemassaan velvollisuus sietää virkatoimiinsa kohdistuvaa arvostelua, jollei se ole perusteetonta tai asiattomasti loukkaavaa. Tästä näkökulmasta ilmiannetulle yksityishenkilölle tulisikin tarjota virkamiestä vahvempaa oikeussuojaa.

Yhteenveto

Korkeimman oikeuden ratkaisun ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön perusteella voidaan todeta, samoin kuin kunnianloukkauksenkin osalta, että väärää ilmiantoa tulkitaan ensisijaisesti sananvapauden näkökulmasta, vaikka väärän ilmiannon kriminalisoinnilla pyritäänkin ensisijaisesti tuomiovallan käyttämisen turvaamiseen. Sananvapauden korostaminen puolestaan johtaa siihen, että tuomitsemiskynnys väärästä ilmiannosta on asetettava suhteellisen korkealle. Seuraavassa artikkelissani käsittelen yksityiselämään loukkaavan tiedon levittämistä, jolla on kuin myös yhteytensä sekä kunnianloukkaukseen että väärään ilmiantoon.

– Jonne Rantanen, OTM –

Kunnianloukkaus, väärä ilmianto ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen

Kunnianloukkaus rikoslaissa

Muinaisina aikoina miehen oli vastattava kunniansa loukkaamiseen miekka kädessä. Soturikunniaan perustuvan kaksintaistelun sijasta kunnianloukkaukset ratkaistaan nykyään tuomioistuimessa. Oikeudenkäynnit kunnianloukkauksiin liittyen ovat yleisiä ja julkisuudessa onkin ollut puhetta siitä, että rikoslakia tulisi muuttaa sananvapautta korostavampaan suuntaan, jolloin kunnianloukkauksia koskevat oikeudenkäynnitkin vähenisivät. Sananvapautta korostava kehityssuunta johtuu myös siitä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin korostaa ilmaisuvapauden merkitystä sekä kunnianloukkaustapauksissa että tapauksissa, jotka koskevat yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä.

A) Kunnianloukkaukseen syyllistyy henkilö, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan 1) vahinkoa tai 2) kärsimystä loukatulle taikka 3) häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Tässä kohdassa kyse on tiedosta tai vihjauksesta, joka on perätön. Jos taas kyse on totuudenmukaisesta tiedosta tai vihjauksesta, saattaa lausuma tulla ratkaistavaksi yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisenä. Väitteen esittäminen loukattavalle henkilölle kahden kesken ei yleensä voi olla omiaan aiheuttamaan halveksuntaa tai vahinkoa, mutta se voi kuitenkin aiheuttaa kärsimystä.

B) Samoin kunnianloukkaukseen syyllistyy henkilö, joka muulla tavalla halventaa toista. Tässä kohdassa kyse voi olla esimerkiksi loukkaavasta mielipiteestä tai eleestä. Yhteistä näille teoille on, ettei niiden totuudenmukaisuudesta aina ole edes mielekästä puhua tai ettei totuudenmukaisuutta ainakaan voida riidattomasti ratkaista. Lausuman hyväksyttävyyteen vaikuttaa myös se, perustuuko se riittävällä tavalla tosiseikkoihin. Jos väite on tosi, teko voi kuitenkin tulla rangaistavaksi kunnianloukkauksena, jos tiedolla tai vihjauksella tahallisesti halvennetaan toista. Esimerkiksi vanhan rikoksen perusteeton esiintuominen saattaa merkitä halventamista.

C) Lisäksi kunnianloukkauksesta tuomitaan henkilö, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

Kunnianloukkauksena ei kuitenkaan pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa. Tällöin edellytyksenä kuitenkin on, ettei arvostelu saa selvästi ylittää sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Politiikan ja kulttuurin alueella voi siis ankarakin arvostelu olla hyväksyttyä. Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Tämäkin uusi säännös korostaakin ilmaisuvapautta.

Tuoreita korkeimman oikeuden ratkaisuja

1) Tuorein korkeimman oikeuden ratkaisu kunnianloukkauksesta koskee sitä, että uutislähetyksessä oli kerrottu poliisin epäilemistä vakavista talousrikoksista. Epäilyihin oli lisäksi liitetty yritystoimintaa harjoittavien henkilöiden puolisot. Uutisessa oli esitetty yhden puolison nimi ja kuva. Tapaus päättyi siihen, että osasta epäillyistä rikoksista syyttäjä teki päätöksen syyttämättä jättämisestä ja osa syytteistä hylättiin tuomioistuimessa. Korkein oikeus totesi kunnianloukkaussyytteen osalta, että uutisessa oli vihjattu, että epäiltyjen syyllisyys uutisessa ilmoitettuihin rikoksiin oli selvitetty. Tällä vihjauksella loukattiin vakavasti syyttömyysolettamaa, eikä uutisointi voinut siten saada sananvapauden suojaa.

2) Toisessa tuoreessa korkeimman oikeuden ratkaisussa oli kyse siitä, että 7 päivää –lehdessä julkaistussa kirjoituksessa käsiteltiin kolmeen henkilöön kohdistunutta epäiltyä henkirikosta. Kirjoituksessa todettiin, että tekoihin epäiltynä oli 29-vuotias helsinkiläismies. Esitutkinnan aikana julkaistussa kirjoituksessa ei ollut mainittu epäillyn nimeä, mutta hänestä oli esitetty osittain kasvojen alueelta peitetty kuva. Lehtikirjoituksen otsikkona oli ”Tuttava sarjamurhista epäillystä: Hän on mielistelevä limanuljaska!” Kirjoituksessa käsiteltiin lisäksi epäiltynä olevan henkilön suhdetta surmansa saaneisiin henkilöihin, hänen työhistoriaansa sekä taloudellista asemaansa. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, etteivät kirjoituksessa esitetyt tiedot olleet virheellisiä eikä kirjoituksen perusteella syntynyt sellaista käsitystä, että kysymys olisi ollut jo selvitetyistä rikoksista. Tässäkin tapauksessa olennainen seikka oli siis syyttömyysolettaman säilyminen. Myöskään lehtijutun otsikossa käytettyä otsikkoa ei pidetty halventavana. 

3) 7 päivää –lehden kirjoitukset olivat toisenkin kerran korkeimman oikeuden puitavana. Tällä kertaa lehdessä julkaistussa kirjoituksessa mieshenkilön oli mainittu pettävän silloista seurustelukumppaniaan erään toisen naisen kanssa, jonka nimeä ei ollut mainittu. Kirjoituksessa oli kuvailtu toisen naisen ihonväriä ja ilmoitettu myös tämän asuinkaupunki. Lisäksi kirjoituksessa oli mainittu miehen ja toisen naisen kanssakäymiseen liittyviä yksityiskohtia. Korkein oikeus totesi, että kirjoitus oli osittain liioitteleva ja vihjaileva. Kirjoitusta ei kuitenkaan pidetty valheellisena tai halventavana, mistä syystä syyte kunnianloukkauksesta hylättiin. Todettakoon, että joukkotiedotusvälineissä ei aina olekaan mahdollista hankkia varmaa tietoa väitteen totuudenmukaisuudesta, mutta väitteelle on kuitenkin oltava riittävät ja kriittisesti arvioidut perusteet. Lisäksi väitteiden paikkansapitävyys on pyrittävä varmistamaan useammasta kuin yhdestä lähteestä.

4) Neljännessä tuoreessa tapauksessa ulosottomies oli ollessaan panemassa täytäntöön päätöstä, jonka mukaan 11-vuotiaan lapsen tuli asua äitinsä luona, ottanut vastaanhangoittelevasta lapsesta ja tämän repusta kiinni ja yrittänyt irrottaa tämän otetta porraskaiteesta. Lapsen isä oli poliisille tekemässään tutkintapyynnössä väittänyt, että ulosottomies oli riuhtonut, kiskonut ja repinyt lasta niin, että tälle oli aiheutunut polvivamma ja että repun kantohihna oli revennyt. Syyttäjä jätti syytteen nostamatta, koska rikoksesta ei ollut näyttöä. Lapsen isää vastaan nostettiin syyte kunnianloukkauksesta. Korkein oikeus totesi, ettei ollut näyttöä siitä, että isä olisi jossain määrin liioitellut tai toiminut muuten kuin vilpittömässä mielessä lapsensa oikeuksien valvomiseksi. Syyte kunnianloukkauksesta hylättiin, koska ei ollut perusteita katsoa, että isä olisi varmasti tai varsin todennäköisesti pitänyt poliisille antamiaan tietoja väärinä. Ratkaisu korostaa sitä, että kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää tahallisuutta.

5) Viidennessä tuoreessa tapauksessa oli kyse siitä, että sanomalehdessä oli julkaistu kaksi kirjoitusta, joissa käsiteltiin erään koulun oppilaiden vanhempien ja koulun rehtorin välistä kiistaa rehtorin käyttämistä opetusmenetelmistä. Kirjoitukset laatinut toimittaja oli käsitellyt ensimmäisessä kirjoituksessaan oppilaiden vanhempien lääninhallitukselle tekemää kantelua. Toisessa kirjoituksessa oli käsitelty lääninhallituksen päätöstä tehtyihin kanteluihin. Korkein oikeus totesi, ettei kirjoituksissa ollut esitetty virheellisiä tietoja eikä toimittaja ollut kirjoituksissa tahallaan halventanut rehtoria, mistä syystä syyte kunnianloukkauksesta hylättiin.

6) Pohjalainen-sanomalehdessä oli julkaistu pakolaisten vastaanottokeskuksen lopettamiseen liittynyt kirjoitus ja sen yhteydessä erillinen haastattelu, jossa todettiin haastateltavan sanoneen muun muassa, että ”Oravaisten vastaanottokeskuksen työntekijät ovat täysin leipääntyneitä ja heidän asenteensa on suorastaan rasistinen. Alue missä turvapaikanhakijat asuvat, on ghetto! Ympäriltä puuttuu vain piikkilanka ja kyltti ’Arbeit macht frei’.” Lausumaa pidettiin vastaanottokeskuksen työntekijöitä halventavana. Lausuma oli kuitenkin kohdistettu työntekijöihin yleisesti ja esitetty julkisessa keskustelussa vastaanottokeskuksen tulevasta sijaintipaikasta. Korkein oikeus katsoikin, ettei lausumaa voitu siten pitää rangaistavana. 

7) Tässä tapauksessa eräs henkilö oli lähettänyt kunnan toimeksiannosta löytöeläinten hoitotoimintaa harjoittavalle henkilölle sähköpostiviestejä, joissa hän oli arvostellut hoitotoimintaa harjoittavaa henkilöä. Tapauksessa oli kysymys siitä, olivatko viesteihin sisältyneet ilmaisut halventavia ja ylittivätkö ne selvästi sellaisen arvostelun, jota voitiin pitää hyväksyttävänä. Arvostelija oli todennut, ettei hänen tarkoituksensa ole ollut loukata ketään, vaan arvostella hoitotoimintaa harjoittavan henkilön menettelyä löytöeläintoiminnassa. Arvostelija oli muun muassa tiedustellut hoitohenkilöltä, olisiko tämän mahdollista luopua löytöeläinten hoitamisesta, koska ”tämän toiminta oli silkkaa tappamista ei eläimistä välittämistä”. Lisäksi arvostelija oli erään kesyn kissan kohtaloon liittyen lähettänyt sähköpostiviestin, jossa hän oli lausunut, että ”kyllä olette raaka ja rahanahne ihminen”. Korkein oikeus katsoi, että arvostelijan esittämät ilmaisut olivat vahvoja, kärjekkäitä ja varsinkin kokonaisuudesta irrotettuina sinänsä halventavia. Arvostelija oli kuitenkin ilmaissut lähinnä omia tuntojaan vastenmielisenä pitämäänsä löytöeläinten hoitotapaa kohtaan ja kokonaisuutena arvioituna hänen arvostelunsa oli kohdistunut hoitokodin toimintaan, ei niinkään hoitoa harjoittavaan henkilöön. Korkein oikeus ei pitänyt arvostelua sellaisena, että se selvästi ylittäisi sen, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä, mistä syystä syyte kunnianloukkauksesta hylättiin.

Yhteenveto

Tuoreimman korkeimman oikeuden käytännön perusteella voidaan todeta, että kunnianloukkausrikoksesta tuomitseminen edellyttää erittäin vahvoja perusteita. Osaltaan ratkaisut viittaavat myös siihen, että sananvapauden ja ilmaisuvapauden merkitys on korostumassa myös käytännön tasolla. Seuraavassa artikkelissani käsittelen väärää ilmiantoa ja siihen liittyvää korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntöä. Väärällä ilmiannolla on yhteytensä myös kunnianloukkaukseen kuin myös yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen, jota käsitellään tämän kolmiosaisen artikkelikokonaisuuden viimeisessä osassa.