Lapsi ja mobiiliostot

Jokainen tuntee jonkun, jonka lapsi on tilaillut vanhemman laskuun konsolipelin lisäosia, kännykkäpelin maksullisia osia tai aiheuttanut yhteiskäytössä olevalla tabletilla perheen kukkaroon loven, jolla ei viitata rakkauteen.

Lapsi tarvitsee pääsääntöisesti vanhemman suostumuksen tehdessään hankintoja, sillä hän on oikeustoimikelpoisuudeltaan vajaavaltainen.

Tarve vanhemman suostumukseen riippuu paitsi lapsen iästä myös ostoksen hinnasta ja laadusta. Vähittäiskaupassa myyjän vastuulla on ostajan iän ja vanhempien suostumuksen varmistaminen.

Alle 18-vuotias voi tehdä ilman vanhemman tai huoltajan suostumusta vain tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä ostoksia, joita ovat esimerkiksi taskurahoilla hankitut, kohtuullisen hintaiset, saman ikäisten yleisesti ostamat tuotteet. Esimerkiksi lemmikkieläintä, ulkomaanmatkaa tai tatuointia ei voi hankkia ilman huoltajan lupaa. Teini-ikäinen voi käytännössä ostaa itse tavanomaisen hintaiset farkut, mutta mikäli puhutaan vaikkapa yli 150 euron merkkifarkuista, tulisi myyjän jo kiinnittää huomiota siihen, onko sopimukselle huoltajan suostumus.

15 vuotta täyttänyt voi käyttää ansioitaan, kuten kesätyörahoja, merkittävämpiinkin ostoksiin, mutta hän ei saa ostaa velaksi.

Kuluttajariitalautakunta on tuoreessa 7.7.2017 julkaistussa ratkaisussaan pohtinut vastuun jakautumista tilanteessa, jossa 6- ja 7-vuotiaat lapset tekivät äitinsä matkapuhelimella pelatessaan ostoksia. Lautakunta totesi, että ”Holhouslain säännökset alaikäisten ostorajoituksista pätevät silloinkin, kun lapsi tekee ostoksia älypuhelimella. Vastuu lapsen puhelimen käytöstä kuuluu vanhemmille, mutta lasten tekemistä sopimuksista ei tule sitovia ilman vanhempien suostumusta. Jos vanhemmat ovat kuitenkin olleet huolimattomia lastensa valvonnassa ja siitä aiheutuu myyjätaholle todellista vahinkoa, vanhemmat voivat joutua korvausvastuuseen”.

Tapauksessa lapset olivat saaneet pelata äitinsä älypuhelimella ja olivat äidin tietämättä suorittaneet ostoja. Laskua oli kertynyt 108 euroa, josta äidille suositeltiin hyvitettävän 85 €.

Operaattori oli tapauksessa katsonut, että liittymän omistajalla on velvollisuus valvoa liittymän ja puhelimen käyttöä. Liittymän käyttöä voidaan rajoittaa ja estää pääsy palvelunumeroihin. Äiti ei ollut sopinut rajoituksista ja oli antanut liittymän alaikäisten käyttöön. Hän oli itse mahdollistanut lasten ostot nettikaupasta. Pelisovelluskaupan pitäjä vetosi siihen, että ostaminen edellytti tilin luomista, mitä lapset eivät voineet tehdä. Laitteessa oli toiminto, joka mahdollisti lapsen pelaamisen, mutta sovellusten ostamisen vain aikuisen erikseen antamalla suojakoodilla.

Lautakunta piti selvitettynä, että äiti oli antanut lastensa käyttää liittymäänsä eikä ollut rajoittanut sitä. Hän ei kuitenkaan ollut antanut suostumustaan kyseisiin ostoksiin eikä hyväksynyt niitä jälkikäteen. Koska alaikäisillä ei ollut oikeutta tehdä peliostoja itsenäisesti eikä huoltajan suostumusta tai edes hiljaista hyväksyntää ollut, ostokset eivät olleet sitovia. Tämän vuoksi sovellusten myyjä ei voinut veloittaa ostoista eikä niitä näin ollen voinut puhelinlaskullakaan laskuttaa.

Tapauksessa punnittiin siten vanhemman velvollisuutta valvoa lapsensa käyttäytymistä ja rajoittaa sitä esimerkiksi mobiililaitteen asetuksia säätämällä eli vanhemman huolellisuusvelvollisuuden laajuutta. Merkitystä annettiin sille, että tapauksessa pidettiin selvitettynä sitä, ettei äiti ollut tietoinen ostoista, eikä etenkään hyväksynyt niitä. Lapsen tekemistä sopimuksista ei siten tullut sitovia vain sen vuoksi, että vanhempi oli jättänyt huolehtimatta rajoituksista ja asetuksista ostojen suhteen.

Kuitenkaan koko laskun summaa ei laitettu palveluntarjoajan piikkiin, vaan vain alle 4/5 laskusta. Taakan jako viittaa siihen, että vanhemmatkaan eivät voi jättää vaihdetta täysin vapaalle lastensa suhteen. Vastuun jako on tietysti myös tapauskohtaista ja vanhemman valvontavastuu voi tilanteesta riippuen muodostua raskaammaksikin. Arviointiin vaikuttavat ostotapahtuman kaikki olosuhteet ja niiden muodostama kokonaisuus eli esimerkiksi lapsen ikä, vanhemman mahdollisuus rajoittaa ostoja, ostojen suorittamisen helppous sekä ostojen tarjoaminen pelin yhteydessä ja tarjonnan laatu

Kuluttaja- ja kilpailuvirastokin (KKV) muistuttaa verkkosivuillaan, että vanhemman on parasta varautua siihen, ettei saa täyttä hyvitystä lapsensa tekemästä laskusta erityisesti, jos tilanne olisi voitu estää vanhemman huolellisella toiminnalla.

Ei-toivottujen ostojen tapahtuessa KKV suosittaa selvittämään ensin laskujen perusteella, mikä yritys on tehnyt veloituksen ja ottamaan suoraan yhteyttä tähän yritykseen sekä kertomaan, että lapsi on tehnyt ostoja, joita huoltaja ei ole valtuuttanut tai joista huoltaja ei ole ollut tietoinen. KKV suosittaa neuvottelemaan yrityksen kanssa sovinnollista ratkaisua – kaiketi 4/5 malli voisi olla lähtökohta tai ainakin vanhemman tavoite.

Mikäli yritykseen suoraan tehty yhteydenotto ei tuota tulosta, suosittaa KKV ottamaan yhteyttä luottokorttiyhtiöön tai operaattoriin, joilla on palveluntarjoajan (yrityksen) kanssa yhteisvastuu ongelmatilanteiden selvittämisessä.

Ero ja lapsen etu – Uusi käyttökelpoinen työkalu vanhemmille

Lakimiehen näkökulmasta huoltajuuskiistat ovat yleisiä. Näin asia ei todellisuudessa ole, sillä huoltajuutta koskevista kysymyksistä päästään useimmiten sovinnolliseen ratkaisuun oikeussalin ulkopuolella. Siitä huolimatta, että huoltajuuskiistat ovat osa työnkuvaamme, voinen markkinoida sovintoa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut vanhemmuussuunnitelman ja ohjeita sen laatimiselle erotilanteita ja lasten huollon järjestämistä helpottamista varten. Esikuvaa on haettu maailmalta Australiasta ja Englannista, joissa parenting plan on ollut aiemmin käytössä.

Suunnitelmapohjan ja ohjeistuksen löydät täältä:  http://stm.fi/vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma ei ole juridinen asiakirja, joka toimitetaan viranomaisille tai jonka toteutumista viranomaiset kykenisivät valvomaan. Vanhemmuussuunnitelma on vanhempien yhteinen työväline. Sen avulla he voivat helpottaa keskinäisiä neuvottelujaan ja laatia suunnitelman, jonka toteuttamiseen ovat molemmat sitoutuneita ja joka auttaa pitämään lapsen tarpeet ja tulevan hyvinvoinnin käytännön järjestelyjen keskiössä. Suunnitelmasta voi olla hyötyä myös, kun vanhemmat menevät tekemään lasta koskevia sopimuksia lastenvalvojan luokse tai perheasioiden sovitteluun.

Suunnitelma on tarkoitettu laadittavaksi heti eron tai muutoksen kohdatessa perhettä. Yhtenä ajatuksena sen laatimisessa on ollut asettaa lapsi heti huomion keskipisteeksi ja saada aikuiset pohtimaan sellaisia lapsen arjen järjestämiseen ja tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä, joita tulehtuneessa tilanteessa ei ehkä muutoin tulisi pohdittua.

Kuvitelkaa, että keskustelette viiden vuoden kuluttua lapsen kanssa erosta – mitä myönteisiä asioita hän kertoo? Kuinka toimitte vanhempina, jotta hänelle jää nämä hyvät muistot?

Suunnitelmapohja sisältää käytännön kannalta tärkeitä seikkoja. Tällaisia ovat muun muassa yhteydenpitosuunnitelma tilanteessa, jossa lapsi on toisen vanhemman luona, kustannusten jakoa koskevia kysymyksiä, yhteydenpitoa kouluun koskevia kysymyksiä sekä terveydenhuollon järjestämiseen liittyviä kysymyksiä.

Vaikka suunnitelmassa päästäisiin vain osittaiseen yhteisymmärrykseen, voidaan sen laatimisessa nähdä useita etuja ja vain vähän menetettävää, jos vähääkään. Kirjallisiksi puetut tavoitteet ja suunnitelmat toteutuvat usein paremmin, kuin ei-kirjalliset tavoitteet. Lapsen edun tarkastelu kynän ja paperin kanssa parhaassa tapauksessa konkretisoi asian sellaiseksi, mikä syrjäyttää ehkä päällimmäisenä olevia eron tai muutoksen kielteisiä tunteita erikseen käsiteltäviksi asioiksi.

Suunnitelma pysyy vain suunnitelmana, eikä ole sopimus lapsen huoltoa- ja tapaamisoikeutta koskevissa asioissa. Suunnitelma voi kuitenkin toimia suunnannäyttäjänä mentäessä keskustelemaan lastenvalvojan kanssa, joka voi vahvistaa täytäntöönpanokelpoisen sopimuksen lapsen huoltoa, asumista, tapaamista ja elatusta koskien.