Rangaistuksenomaisista vahingonkorvauksista ja rikastumiskiellosta

Tällä kertaa luvassa lähinnä yleisluontoista pohdintaa, liittymättä sen kummemmin mihinkään tiettyyn tapaukseen. Avatakseni otsikkoa, Suomessahan on erittäin voimakkaana periaatteena vahingonkorvausoikeudessa voimassa ns. rikastumiskielto, joka tarkoittaa sitä, ettei vahingon kärsinyt saa vahingonkorvauksen tai muun kompensaation johdosta päästä parempaan asemaan, kuin missä olisi ollut ilman vahinkoa. Tämä kuulostaa äkkiseltään sinänsä ihan järkeenkäyvältä.

Ameriikoissa puolestaan moista periaatetta ei tunneta tai ainakaan tunnusteta, vaan siellä vahingonkorvauksia voidaan määrätä rangaistuksenluontoisesti (englanniksi punitive damages, suomennos omani) siten, että korvausmäärä on suhteutettu vahingon aiheuttajan liiketoiminnan ja mahdollisesti voitollisuuden laajuuteen (todettakoon tässä vaiheessa, että tietämykseni US of A:n oikeusjärjestelmästä perustuu pääasiallisesti John Grishamin kirjoittamiin fiktiivisiin romaaneihin ja uutisiin, enkä näin ollen voi esiintyä kyseisen järjestelmän asiantuntijana). Edellä todetusta vastuunrajoitusklausuulista huolimatta en ainakaan usko, että tietämyksessäni olisi niin suuria aukkoja, että se estäisi otsikossa tarkoitetun kysymyksen käsittelyn yleisellä tasolla.

Olen jokseenkin koko aikuisikäni pitänyt Suomen systeemiä automaattisesti parempana ja jenkkien miljoonakorvauksia syliin kaatuneesta kuumasta kahvista jokseenkin älyttöminä, niin kuin kuvittelisin useimpien lukijoidenkin tekevän. Nyt käytännön karaisemana näkemykseni ei kuitenkaan enää ole aivan näin yksioikoinen. Otetaanpa fiktiivinen esimerkki ajatusleikin tueksi.

Olen ennenkin kirjoituksissani käsitellyt tai vähintäänkin sivunnut sitä ongelmaa, että mikäli esimerkiksi vakuutusyhtiöt tekevät tietoisesti virheellisiä korvauspäätöksiä (siis siten, että korvausta ei makseta, vaikka sitä vakuutusehtojen mukaan kuuluisi maksaa), Suomessa on kovin vähän keinoja saattaa niitä edesvastuuseen asiasta. Kuluttaja voi lähinnä nostaa kanteen, ja käräjäoikeus tuomitsee sitten vakuutusyhtiön maksamaan juuri sen korvauksen, joka kuluttajalle olisi alun perinkin kuulunut. Monessa tapauksessa vakuutusyhtiö voi vielä saada oikeudenkäynnin aikana pienennettyä korvausta vetoamalla toissijaisesti ikävähennyksiin sun muihin (vaikkei olisi niihin edes alkuperäisessä, kielteisessä korvauspäätöksessä vedonnut), eikä kuluttaja sille oikein mitään voi. Laajat riita-asian oikeudenkäynnit tulevat älyttömän kalliiksi, ja kuluttajan on erittäin riskialtista riitauttaa korvauspäätöstä, kun oikeudenkäyntikulut voivat vähänkään laajemmassa riidassa nousta kymmeniin tuhansiin euroihin. Voittaessaankaan hän ei ”voita” mitään muuta kuin sen, mihin olisi alun perinkin ollut oikeutettu. Jos riidan häviää, menee koko henkilökohtainen talous pahimmillaan nurin.

Amerikassa tuomioistuin voisi puolestaan lätkäistä petolliselle vakuutusyhtiölle ankarat, vaikkapa nyt kymmenen miljoonan rapsut, jos havaitsisi vakuutusyhtiön toimineen törkeän huolimattomasti tai jopa tietoisen petollisesti. Vakuutusyhtiöiden touhuja seuranneena tämä ei olisi Suomessakaan yhtään hullumpaa. Oppisivatpahan olemaan tekemättä kielteisiä korvauspäätöksiä sen kummemmin miettimättä aina, kun sille on edes teoreettinen mahdollisuus.

Vakuutusyhtiön päätöksestä valittaminen

Lähes jokaisella ihmisellä on jotakin asiaa koskeva vakuutus. Tavallista tai ainakin järkevää on vakuuttaa vähintään arvokkain omaisuutensa, oli se sitten omakotitalo tai osakehuoneisto, auto taikka asuinirtaimisto. Vakuutusyhtiöiden harmiksi vakuutuksia joudutaan joskus myös käyttämään, toisin sanoen tapahtuu sellainen ”vakuutustapahtuma” jota varten kyseinen vakuutus on otettu ja jota silmällä pitäen vakuutusmaksuja on maksettu.

Vakuutusehdoissa vakuutusyhtiöt pyrkivät mahdollisimman tarkkarajaisesti määrittelemään, millaisesta vahingosta korvausta saa ja ennen kaikkea millaisesta sitä ei saa. Käytössäni ei ole asiasta mitään tilastotietoa, mutta jo omakohtaisen kokemuksen perusteella voin turvallisin mielin sanoa, että kielteisiä korvauspäätöksiä on kaikista päätöksistä vähintäänkin huomattava osa.

Toki samaan hengenvetoon on todettava, etteivät ollenkaan kaikki kielteiset korvauspäätökset ole vääriä. Vakuutuksessa on kyse sopimuksesta vakuutuksenantajan ja vakuutetun välillä. Vakuutusehdot ovat tämän sopimuksen pääasiallinen sisältö. Korvauspäätös perustuu, tai ainakin sen pitäisi perustua, pakottavan lain lisäksi näihin vakuutusehtoihin. Korvauspäätöksessä on usein kyse juuri näiden sopimusehtojen tulkinnasta. Jos sopimusehdoissa on selvästi rajattu tietty tapahtuma vakuutuksen ulkopuolelle ja vahinko perustuu kyseiseen tapahtumaan, ei vakuutuksenottaja tietenkään voi olettaa saavansa korvausta. Eikä siinä ole mitään väärää.

Kuitenkin, vakuutusyhtiöt pyrkivät tulkitsemaan vakuutusehtoja itselleen edullisella tavalla. John Grisham kirjoitti jossakin vakuutusyhtiöiden toimintaa kuvaavassa fiktiivisessä teoksessaan, että vakuutusyhtiöt tekevät aivan selvissäkin tapauksissa tietyn määrän kielteisiä päätöksiä, koska se on heille taloudellisesti kannattavaa. Ihmiset eivät uskalla, osaa tai yksinkertaisesti viitsi lähteä riitelemään, vaikka päätös olisi selvästi väärä (siis vakuutusehtojen vastainen). Tällaisissa tapauksissa vakuutusyhtiöiden ei luonnollisesti tarvitse maksaa korvauksia. Vakuutusyhtiöiden kannattaa tehdä tietty lukumäärä kielteisiä päätöksiä selvissäkin asioissa (tulkinnanvaraisista puhumattakaan), jos riittävän suuri osa ihmisistä ei valita päätöksistä, koska hävittyjen oikeusjuttujen kustannusten summa on pienempi kuin aiheettomasti maksamatta jääneiden korvausten yhteismäärä. Näin vakuutusyhtiö jää voitolle ja tekee selvää rahaa.

Yllä kuvattu menettely on ote fiktiivisestä teoksesta, enkä lähde suoraan väittämään tai osoittamaan sormella, että esimerkiksi suomalaiset vakuutusyhtiöt mitenkään kategorisesti toimisivat näin. Kuitenkin käytännön kokemus muutamissa omalle kohdalle sattuneissa, puoleeni kääntyneiden asiakkaiden vakuutuspäätöksissä näyttäisi, ettei yllä kuvattu menettely ole välttämättä aivan tuulesta temmattu. Vaihtoehtoisesti jotkin alunperin kielteiset, selvästi vakuutusehtoihin perustumattomat korvauspäätökset, joissa on lakimiehen yhteydenoton jälkeen löytynyt kovasti neuvotteluhalukkuutta vakuutusyhtiön puolelta tai tehty jopa suoraan myönteinen korvauspäätös samassa asiassa, osoittavat huomattavaa ammattitaidottomuutta vakuutusyhtiön taholta.

Jos vakuutuksenottaja saa vakuutusyhtiöltään kielteisen korvauspäätöksen, ei ole hänen kannaltaan merkitystä, johtuuko väärä päätös vakuutusyhtiön härskistä laskelmoinnista vai päätöksen tehneen virkailijan ammattitaidottomuudesta. Lopputulos on joka tapauksessa sama: korvausta ei tule.

Jos siis koet vakuutusyhtiön tehneen asiassasi väärän päätöksen, kannattaa ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen taikka hätätapauksessa johonkin muuhun toimistomme lähes yhtä pätevistä lakimiehistä. Alkuneuvottelu ja toimeksiannon arviointi on aina maksutonta. Alkuneuvottelu voidaan hoitaa myös esimerkiksi puhelimitse tai sähköpostin välityksellä, eli palvelemme koko Suomen laajuisesti. Ja mikä parasta, jos muutoksenhaulle löytyy perusteita ja riitelemään päädytään, vakuutuksistasi mahdollisesti löytyvä oikeusturvavakuutus korvaa suuren osan lakimiehesi kustannuksista, vaikka itse pääasia hävittäisiin. Jos pääasia voitetaan, maksaa hävinnyt osapuoli (vakuutusyhtiö) viulut kokonaisuudessaan.

Älä luota oikeusturvavakuutukseen?

Yle uutisoi 17.3.2016 oikeusturvavakuutuksista raflaavalla otsikolla ”Oikeusturvavakuutus tuottaa jatkuvasti pettymyksiä – silti lähes kaikki ostavat sen”. Taloussanomat uutisoi jo vuonna 2009 samasta asiasta otsikolla ”Älä luota oikeusturvavakuutukseen”. Hieman objektiivisempaa ja riipaisevan kuivaa informaatiota oikeusturvavakuutuksista löytyy muun muassa Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan (FINE) verkkosivuilta. Käydään yhdessä läpi muutamia edellä mainituissa artikkeleissa esitettyjä väitteitä.

”Oikeusturvavakuutuksen varaan ei kannata laskea oikeastaan yhtään mitään”

Ylen artikkelin mukaan oikeusturvavakuutus on komea sana, mutta arkisessa elämässä oikeusturvavakuutuksen varaan ei kannata laskea oikeastaan yhtään mitään. Asia riippuu tietty siitä, mitä vakuutettu vakuutukseltaan odottaa. Oikeusturvavakuutusten vakuutusmäärä on normaalisti 8 500 euroa. Jotkut yhtiöt kuitenkin tarjoavat laajennettua oikeusturvavakuutusta, jossa vakuutusmäärä on yleensä 17 000 euroa. Vakuutuksen omavastuu on normaalisti 15-25 prosentin välillä.

Aiemmin on tosiaan ollut melko tavallista, että vakuutus korvasi riitajutun hävinneelle osapuolelle myös hävinneen maksettavaksi tuomitut vastapuolen laskut. Nykyään häviämisessä vastapuolen kulujen korvaamisen riski on hävinneellä osapuolella itsellään. Myynnissä on kuitenkin myös vakuutusten lisäosia, jotka korvaavat myös vastapuolen oikeudenkäyntikuluja tiettyyn määrään asti. Joka tapauksessa on tärkeää, että lakimies selvittää asiakkaalleen kanteen menestymisen mahdollisuudet. Tämän jälkeen on vielä keskusteltava asiakkaan taloudellisesta kyvystä sietää kuluriskiä.

Jos odotat, että oikeusturvavakuutus kattaa kokonaisuudessaan kaikki oikeudenkäynnistä syntyvät omat ja vastapuolen kulut, tulet pettymään. Jos odotat, että oikeusturvavakuutus vähentää oikeudenkäynnin kuluriskiä, olet ilmeisesti lukenut oikeusturvavakuutuksesi ehdot.

”Oikeusturvavakuutusten pienellä kirjoitetut sopimusehdot kannattaa lukea tarkasti”

Aivan varmasti – kuten nyt yleensäkin sopimusehdot kannattaa lukea tarkasti. Ylipäätään pienellä kirjoitetut sopimusehdot kannattaa lukea tarkasti. Oman kokemukseni mukaan oikeusturvavakuutusten ehdot tosin ovat kirjoitettu melko normaalilla fontilla, vaikka tekstiä saattaakin olla paljon. Vakuutusta ottaessa kannattaa kuitenkin tutustua vakuutuksen sisältöön.

Yksityishenkilöiden oikeusturvavakuutuksista korvattavaksi voivat normaalisti tulla ainoastaan vakuutetun yksityiselämää koskevat asiat. Oikeusturvavakuutus saattaa kuitenkin sisältyä myös autovakuutukseen, ammattiliittojen jäsenistönsä turvaksi ottamaan vakuutukseen, kiinteistövakuutukseen tai yrityksen vakuutuspakettiin. Oikeusturvavakuutuksesta ei yleensä korvata kuluja, jotka ovat syntyneet lakimieskuluista esimerkiksi hallintoviranomaisissa, hallinto-oikeudessa, erikoistuomioistuimissa, ihmisoikeustuomioistuimessa tai EU-tuomioistuimessa. Usein oikeusturvavakuutuksen ulkopuolelle rajataan myös asioita, jotka liittyvät vakuutetun työhön tai ansiotoimintaan, sijoitusasuntoon, lasten huoltoon ja tapaamisoikeuteen, avioeroon ja avioliiton päättymiseen liittyviin varallisuusriitoihin. Myös asiat, joilla on vähäinen merkitys vakuutetulle, on usein rajattu korvauspiirin ulkopuolelle.

Riita-asioissa korvattavuus edellyttää, että riita on syntynyt. Usein ehdoissa määritellään, että riita on syntynyt, kun vaatimus on kiistetty. Rikosasioissa puolestaan vakuutetun ollessa uhrina korvattava vakuutustapahtuma on usein uhrin esittämän vaatimuksen kiistäminen. Mikäli vakuutettu on syytettynä, ei kyse normaalisti ole korvattavasta vakuutustapahtumasta. Lähtökohtana on, että vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneita vakuutustapahtumia. Niin sanottu kahden vuoden sääntö on poikkeus tästä. Jos vakuutus on vakuutustapahtuman sattuessa ollut voimassa alle kaksi vuotta, täytyy säännön mukaan myös niiden seikkojen, joihin vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Ongelmia on syntynyt erityisesti asuntokauppariidoissa. Kaupan tekeminen on yleensä riidan peruste, jolloin kahden vuoden sääntö estää oikeusturvan myöntämisen asuntokauppaa koskevassa riita-asiassa, jos vakuutus ei ole ollut voimassa kauppakirjaa tehtäessä eikä vakuutus ole ollut voimassa kahta vuotta.

”Lakimiesten palkkiot nousevat helposti yli sataan tuhanteen euroon”

Ylen haastatteleman lakimiehen mukaan kotitalouksille myytävät oikeusturvavakuutukset tuottavat asiakkaille usein suuria pettymyksiä ja esimerkiksi asuntokauppariidoissa lakimiesten palkkiot nousevat helposti yli sataan tuhanteen euroon. Edelleen artikkelin mukaan korvauskatto tulee riita-asioissa vastaan usein jo ennen käräjäsaliin astumista ja esimerkiksi hometaloriidan oikeudenkäyntilasku saattaa hovioikeuden jälkeen olla jopa yli 150 000 euroa

Vaikka käräjöinti onkin etupainotteista, ei kuitenkaan voida pitää tavanomaisena, että oikeudenkäynnissä kokonaislasku nousee haastatellun lakimiehen sanojen mukaisesti ”helposti 50 000 euron korville” saatika että korvauskatto olisi usein vastassa jo ennen käräjäsaliin astumista. Käräjäoikeudessa lakimiehen kokonaislasku voi toki olla vaikka tuo 50 000 euroa, mutta silloin kyse ei toivottavasti ole tavanomaisesta ja yksinkertaisesta riidasta. Jos näin on jollekin käynyt, niin kannattanee kääntyä muun lakimiehen puoleen.

Tiivistettynä: Lakimiesten palkkiot eivät ”helposti” nouse yli sataan tuhanteen euroon.

”Kaikesta huolimatta suomalaiset ostavat kotivakuutuksensa lisäosaksi myös oikeusturvan”

Pitää varmasti paikkansa. Tosin kaikkien vakuutusyhtiöiden osalta oikeusturvaosaa ei voida kotivakuutuksesta poistaa. Artikkelissa kerrotaan myös, että noin 95 prosentilla suomalaisista on kotivakuutus ja harvat ovat jättäneet oikeusturvan vakuutuksesta pois. Oikeusturvavakuutus osana kotivakuutusta maksaa normaalisti noin 20-30 euroa vuodessa. Tällöin kyse on ns. suppeasta perusvakuutuksesta. Kohtuullinen hinnoittelu on varmaankin osasyy siihen, miksi oikeusturvavakuutus on suosittu, vaikka ”sen varaan ei kannata laskea oikeastaan yhtään mitään”.