Kunnianloukkaus, väärä ilmianto ja yksityiselämää loukkaava tieto – Osa 2

21.5.2015 julkaistussa artikkelissa käsittelin kunnianloukkausrikosta tuoreimman korkeimman oikeuden oikeuskäytännön näkökulmasta. Kuten artikkelissa kerrottiin, myös väärällä ilmiannolla on yhteytensä kunnianloukkaukseen. Tässä artikkelissa käsitelläänkin väärää ilmiantoa korkeimman oikeuden (KKO) vuonna 2013 antaman ratkaisun ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) käytännön kannalta ja samalla selvitetään joiltain osin, minkälaisia yhteyksiä rikostyypillä on kunnianloukkaukseen.

Väärä ilmianto rikoslaissa

Väärästä ilmiannosta tuomitaan henkilö, joka antaa viranomaiselle tai tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että ilmiannettu esimerkiksi pidätetään, vangitaan, asetetaan syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen virheellisin perustein. Väärällä ilmiannolla tarkoitetaan siis viranomaiselle tehtyä ilmoitusta, jossa totuudenvastaisesti väitetään jonkun syyllistyneen rikokseen. Rikoksen tunnusmerkistö voi siis täyttyä, kun joku syyttää tuomioistuimen tai muun viranomaisen edessä toista rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt. Rangaistusasteikkona väärässä ilmiannossa on sakkoa tai vankeutta enintään kolme vuotta.

Korkeimman oikeuden käytäntö

Tapausta KKO 2013:15 käsiteltiin myös aiemmassa kunnianloukkausta koskevassa artikkelissa. Tapauksessa kihlakunnanvouti oli ollessaan ulosottomiehenä panemassa täytäntöön päätöstä, jonka mukaan 11-vuotiaan lapsen tuli asua äitinsä luona, ottanut vastaanhangoittelevasta lapsesta ja tämän repusta kiinni ja yrittänyt irrottaa tämän otetta porraskaiteesta. Lapsen isä oli poliisille tekemässään tutkintapyynnössä ja esitutkinnassa väittänyt, että ulosottomies olisi muun muassa riuhtonut, kiskonut ja repinyt lasta niin, että tälle oli aiheutunut polvivamma ja että repun kantohihna olisi repeytynyt. Syyttäjä päätti jättää syytteen ulosottomiestä vastaan nostamatta, koska rikoksesta ei ollut näyttöä.

Tämän jälkeen käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat isän häntä vastaan nostetun syytteen mukaisesti väärästä ilmiannosta ja kunnianloukkauksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Korkeimman oikeuden mukaan selvitys ei kuitenkaan viitannut siihen, että isä olisi toiminut muutoin kuin vilpittömässä mielessä lapsensa oikeuksien valvomiseksi. Lapsen huoltajalla onkin velvollisuus turvata lapsensa kehitys ja hyvinvointi. Isä oli siis ollut velvollinen valvomaan, etteivät muut loukkaa hänen lapsensa oikeuksia. Euroopan ihmisoikeustuomioistuinkin onkin painottanut ilmiantajan sananvapauden merkitystä silloin, kun kyse on lapsiin kohdistuneista oikeudenloukkauksista. Korkein oikeus piti siten selvänä, että virkamiehen suoja kunnianloukkauksia vastaan oli tapauksessa toissijaista.

Syyte hylättiin korkeimmassa oikeudessa, koska ei ollut perusteita katsoa, että isä olisi tahallisesti antanut antanut poliisille vääriä tietoja. Korkein oikeus perusteli lisäksi, että isällä oli ensinnäkin velvollisuus pysyä totuudessa. Vaikka isän katsottiin jossain määrin liioitelleen ulosottomiehen menettelyn moitittavuutta, pelkkä liioitteleminen ei sinänsä tarkoita sitä, että henkilö syyllistyisi väärään ilmiantoon, kunhan liioittelu ei ylitä sille sallittuja rajoja. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan rikosta koskevat väitteet voivat jossain määrin olla liioiteltuja tai yleistäviä, kunhan ne eivät ole täysin vailla tosiseikkojen tukea eivätkä merkitse aiheetonta henkilökohtaista hyökkäystä rikoksesta epäiltyä tahoa vastaan.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö

Rikoksena väärä ilmianto kohdistuu itse asiassa ensisijaisesti oikeudenkäyttöön eli tuomiovallan käyttämiseen ja vasta toissijaisesti yksityishenkilöön (tai virkamieheen) ja hänen oikeusturvaansa. Tällä tarkoitetaan sitä, että kriminalisoinnilla pyritään ehkäisemään perusteettomia oikeudenkäyntejä. Joka tapauksessa väärää ilmiantoa koskevissa tilanteissa vastakkain ovat myös ilmiantajan ja ilmiannetun edut. Jokaisella on oikeus saattaa epäilemänsä rikos viranomaisen selvitettäväksi. Toisaalta jokaisella on myös oikeus olla joutumatta perusteettomasti viranomaistoimenpiteiden kohteeksi.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tarkastelee väärää ilmiantoa ensisijaisesti sananvapauskysymyksenä – kuten tilanne on kunnianloukkauksenkin osalta. Oikeuskäytännössään EIT on katsonut, että erityisesti yksilön oikeus saattaa laittomaksi tai epäasianmukaiseksi kokemansa virkamiehen menettely viranomaisen arvioitavaksi on olennainen osa oikeusvaltiota. Sananvapauden rajoittamista on siis tulkittava ahtaammin silloin, kun kysymys on tällä tavoin esille tuodusta viranomaistoiminnan arvostelusta. Toisaalta, kun kysymys on oikeusviranomaisten kuten ulosottomiehen toiminnan arvostelusta, EIT on todennut, että on myös välttämätöntä suojella virkamiehiä perusteettomilta syytöksiltä. Kantaansa EIT on perustellut sillä, että luottamus virkatoimintaa kohtaan on pyrittävä säilyttämään.

Näkemyksessä on myös ongelmansa. Onhan selvää, että esimerkiksi poliitikot ja virkamiehet joutuvat sietämään vahvempaa arvostelua kansalaisilta, mikä esimerkiksi kunnianloukkausrikoksissa tarkoittaa sitä, että kynnys rangaista kansalaista viranomaisen arvostelusta on korkeammalla. Kuten aiemmassa artikkelissa todettiin, kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn esimerkiksi politiikassa ja julkisessa virassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Väärän ilmiannon osalta myös korkein oikeus on todennut, että viranomaisella, kuten ulosottomiehellä, on asemassaan velvollisuus sietää virkatoimiinsa kohdistuvaa arvostelua, jollei se ole perusteetonta tai asiattomasti loukkaavaa. Tästä näkökulmasta ilmiannetulle yksityishenkilölle tulisikin tarjota virkamiestä vahvempaa oikeussuojaa.

Yhteenveto

Korkeimman oikeuden ratkaisun ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön perusteella voidaan todeta, samoin kuin kunnianloukkauksenkin osalta, että väärää ilmiantoa tulkitaan ensisijaisesti sananvapauden näkökulmasta, vaikka väärän ilmiannon kriminalisoinnilla pyritäänkin ensisijaisesti tuomiovallan käyttämisen turvaamiseen. Sananvapauden korostaminen puolestaan johtaa siihen, että tuomitsemiskynnys väärästä ilmiannosta on asetettava suhteellisen korkealle. Seuraavassa artikkelissani käsittelen yksityiselämään loukkaavan tiedon levittämistä, jolla on kuin myös yhteytensä sekä kunnianloukkaukseen että väärään ilmiantoon.

– Jonne Rantanen, OTM –